Second Soul’s kennelissä kasvatetaan basenjeja. Basenji on alkukantainen rotu, jota on vuosituhansia käytetty metsästykseen ja niiden vietit ovat vahvat edelleen. Sydäntäni lähellä onkin koirien kanssa metsässä liikkuminen, metsästys ja vinttikoirien maastojuoksukilpailut. Nautin suunnattoman paljon niistä hetkistä, kun näen koirieni elävän omien viettiensä mukaisesti ja niitä hetkiä yritän parhaani mukaan koirille myös tarjota. Basenji on monipuolinen ja älykäs harrastuskoira ja rodun kanssa voi harrastaa melkein mitä vaan mieleen tulee, kunhan vaan on kärsivällisyyttä mukana. Näyttelyiden lisäksi basenjeilla Suomessa harrastetaan esim. agilityä, rallytokoa, tokoa, MEJÄ:ä ja nose workia. Basenjini ovatkin pärjänneet hienosti maastojuoksussa, mutta myös näyttelyissä, ilman sen isompaa yrittämistä.
Minulla on kokemusta basenjeista vuodesta 2007 lähtien. Olen ollut aktiivinen koiraharrastaja noin vuodesta 2014 lähtien, jolloin Kipinä (Nature's Masterpiece Catch me If U Can) tuli taloon. Kipinän jälkeen tuli pian sellainen olo, että täytyy ottaa toinen koira. Kipinälle kaveriksi tuli siskopuoli Evita (Nature's Masterpiece Enchanted Libra) vuonna 2015.
Aluksi kävimme enemmän näyttelyissä ja harrastimme maastojuoksua. Molemmat ovat pärjänneet hyvin molemmissa lajeissa. Varsinkin Evita on mahtava kisakumppani, jolla on valtava halu juosta, ja kilpailijan luonne. Vuosien varrella yhteistyömme on hioutunut saumattomaksi; tiedän milloin koira on valmis, ja milloin se kohta juoksee pellolla upeasti. Evita on Suomen muotovalio, käyttövalio (maastojuoksu) ja saavuttanut yhden maastojuoksun Suomen mestaruuden. Arvostan koirissani sitä, että vaikka koirat ovat vanhentuneet ja tehneet pentueet (Nature's Masterpiece kenneliin), niin into ei ole laantunut eikä vauhti hidastunut.
Harrastus on vienyt mennessään. Vuonna 2022 pätevöidyin vinttikoirien maastojuoksutuomariksi. Minut on palkittu myös Vinttikoiraliiton hopeisella ansiomerkillä ja Suomen Basenjit ry:n hopeisella ansiomerkillä.